Ruoka-apu – turvaa, kestävää kehitystä ja järjestöyhteistyötä
Ruoka-apu on monipuolinen ja tärkeä osa yhteiskunnan tukiverkkoa. Varsinais-Suomessa hävikkiruokaa jaetaan SPR:n toimesta peräti noin 1000 kiloa viikossa. Jotta ruoka-apuun saadaan lisää vaikuttavuutta, tarvitaan innovatiivisia ratkaisuja. On tärkeää, että ruoka-avun kehittämistä jatketaan…
Varha mukana kehittämässä ruoka-avulle uutta toimintamallia
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Turun kaupungille 167 790 euroa valtionavustusta Varsinais-Suomen ruoka-aputoiminnan järjestämiseksi sekä uuden toimintamallin kehittämiseksi jatkossa.
Perinteinen kotiruoka maistuu muistoissa ja lautasella
Kaarea-yhtiö tekee ruokaa useisiin kohteisiin ympäri Varsinais-Suomea, ja ruokalistoihin voi tutustua eRuokalista-verkkopalvelussa. Varhan viestintäasiantuntija kävi lounaalla Liedon Valmakodissa ja kyseli asukkaiden mielipiteitä ruoasta.
Lihavuuteen on hoitokeinoja
Ylipainoa kertyy helposti, eikä sitä ole helppo saada pois. Terveydenhuolto tarjoaa tutkitusti auttavia keinoja keinoa painonhallintaan.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelut
”Omasta tahdosta se on kiinni”
Syyskuussa 2024 Ritva 91 v. palasi sairaalasta kotiin toipumaan lonkkaoperaatiosta. Paluu arkeen omakotitalossa sujui aluksi kotihoidon ja oman tyttären tuella. Pian kotihoidon käynnit vähenivät ja sitten ne päätettiin lopettaa kokonaan, koska Ritva pärjäsi ilman apua. Myös Raision…
Tiimimallityöskentely asteittain käyttöön Naantalin terveyskeskuksessa 12.4.2023 alkaen
Pilottimalli käynnistyy Naantalin lääkäri–hoitajan vastaanotoilla alueella Ruona–Luikkio.
Tyks tutkii ja hoitaa -liven aiheena painonhallinta 26.2.
Painonhallinta. Miksi se on niin vaikeaa? Suomalaisten ylipaino ja lihavuus yleistyvät koko ajan. Lähes puolet suomalaisista on vyötärölihavia (FinTerveys 2017). Tyks tutkii ja hoitaa pureutuu painonhallinnan kysymyksiin asiantuntijoidensa kanssa livelähetyksessä 26. helmikuuta kello 18…
Luonnossa kokoontuvat ryhmät tukemassa lapsen hyvinvointia
Havainnoidaan yhdessä vuodenaikojen vaihtelua, tehdään käsillä mm. luonnon raaka-aineista taidetta, laitetaan retkiruokaa trangialla, leikitään, rakennetaan majoja - kaikkea mitä luonnossa voi yhdessä tehdä. Yhteistyö lähti liikkeelle kouluterveydenhoitajan ideasta - toiminta on nyt…
Varhan sähköinen perhevalmennus
Tervetuloa Varhan sähköisen perhevalmennuksen pariin. Tarjoamme koko Varhan alueen perheille helposti saavutettavan valmennuskokonaisuuden.