Hyppää pääsisältöön

Ammattilaiselle

Hammashoitaja Suvi-Ilonan uratarina

Suvi-Ilona Laaksonen työskentelee hammashoitajana Liedossa. Uransa alkuaikoina hän innostui harjoittelussa ollessaan lähihoitajan työstä kehitysvammaisten asumisyksikössä. Työ oli luonteeltaan hyvin rauhallista, ohjaavaa ja avustavaa. Asukkaista tuli läheisiä ja hän koki todella olevansa kuin toisessa kodissa, toisen perheen ympäröimänä.

Hammashoitaja Suvi-Ilona Laaksonen

Hammashoitajaksi Suvi-Ilona päätyi hieman sattumalta. Hän oli tehnyt lähes 15 vuotta vuorotyötä ja viiden pojan äitinä koki huonoa omaatuntoa siitä, että ei ollut läsnä lastensa harrastuksissa. Muutaman raskaamman yövuoron jälkeen hän selaili netin koulutustarjontaa ja päätti hakeutua hammashoitajakoulutukseen. Tämä uusi ammatti tuntui hänestä sopivalta jo muutama kuukausi koulun alkamisen jälkeen.

Empaattinen kohtaaminen selättää pahimmatkin pelot

Hammashoitajan työssään Suvi-Ilona arvostaa erityisesti asiakaskohtaamisia. Hän tapaa päivittäin uusia ihmisiä ja kuulee heidän tarinoitaan. Hampaiden hoitoon liittyvät pelot ja jännitykset ovat yleisiä ja erityisen palkitsevia hetkiä ovat ne, kun pelkäävä asiakas, lapsi tai aikuinen, voittaa pelkonsa ja tulee hoitotuoliin yhä vapautuneemmin.

Toisen puolesta voi tuntea niin suurta ylpeyttä ja onnea siitä, että on pystynyt voittamaan pelon ja jännityksen.

Hammastarkastuksista aina kipsivalutöihin

Suvi-Ilona tekee itsenäistä työtä lähinnä lasten ja nuorten parissa. Hänen työnkuvaansa kuuluvat muun muassa 1- ja 3-vuotiaiden tarkastukset, erilaiset kontrollit, kotihoidon opetus, fluoraukset ja putsaukset. Vastaanotolla harjoitellaan hampaiden huolellista harjausta ja käydään läpi keinoja, miten muistettaisiin pestä hampaat joka päivä.

Kun joskus monenkin säännöllisen käynnin jälkeen homma kotona alkaa sujua on tunteet kyllä hoitajallakin pinnassa. Se ylpeys, miksei myös omasta sinnikkäästä työstä, mutta ennen kaikkea sen lapsen tai nuoren itsensä tekemän työn vuoksi. Onnistumisesta. Näillä tunteilla jaksaa taas pitkään.

Suvi-Ilona tekee myös perushammashoitajan töitä hammaslääkärin työparina, ja hän nauttii erityisesti päivystystyöstä. Lisäksi hän työskentelee oikomistiimissä avustaen erikoishammaslääkäriä ja kerran kuukaudessa suukirurgisia toimenpiteitä suorittavaa hammaslääkäriä. Työnkuvaan kuuluu myös oikomishoidossa tarvittavien kiskojen valmistaminen ja kipsivalut.

Hyvässä työyhteisössä voit olla oma itsesi

Suvi-Ilona arvostaa työyhteisöään ja työkavereitaan. Hyvä työpäivä koostuu hyvän huomenen toivotuksista, uusien ihmisten tapaamisesta, uuden oppimisesta sekä avun antamisesta ja saamisesta.

Voin itkeä tai nauraa työkavereiden kanssa. Kehtaa kysyä tyhmiäkin kysymyksiä ja koputtaa toisen ovelle asiassa, kuin asiassa.  "Voinks mä nopeesti kysyy...? " tai "Onks sul hetki aikaa?" tulee usein kysyttyä..  Ja kukaan ei ole koskaan vastannut, että nyt ei käy tai ehdi. Jos kaveri ei osaa tai ehdi auttaa, hän ohjaa kysymään sellaiselta, joka osaa tai ehtii. Ihan parasta.

Vaihtelevia päiviä ja vastuuta

Suvi-Ilona päätyi hammashoitajaksi hieman sattumalta, mutta hän on löytänyt uuden intohimon ja varmuuden ammatistaan. Hänen supervoimansa on avoimuus ja aitous.

Jokainen työpäivä on erilainen. Olen saanut rakennettua työviikoista hyvin vaihtelevia ja siitä iso kiitos työnantajilleni niin edellisessä työpaikassa Paimion-Sauvon-, kuin nykyisessä työssä Liedon hammashoitolassa. Olen saanut kouluttautua ja työssä opetella. Olen saanut vastuuta ja työpanokseeni on luotettu. Siitä iso kiitos. Samoin kiitos työkavereilleni, rautaisille ammattilaisille, joiden opissa olen saanut olla ja oppia.

Kiinnostaisiko sinua työ hammashoitajana Varhassa? Katso avoimet työpaikat ja liity #hyvintekijöiden joukkoon!