Opiskelijapalaute
Palaute harjoittelujaksostasi on tärkeää. Haluamme kehittää jatkuvasti oppimisympäristöjämme ja opiskelijaohjaustamme.
Synnynnäisten nikamaepämuodostumien esiintyvyys nousussa – äidin diabetes ja tupakointi nostavat merkittävästi riskiä
Turun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan, Helsingin yliopiston ja yliopistollisen sairaalan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) väitöskirjahankkeessa selvitettiin nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä Suomessa vuosina 1997–2016. Tutkimus nousi ajankohtaiseksi, kun sen…
Opiskelijan perehdytys
Opiskelijoille järjestetään Varhan sähköinen yleisperehdytys Moodlen kautta. Perehdytys on osa harjoittelua. Tarkemmat ohjeet perehdytyksestä saat harjoitteluyksiköstä.
Moniammatillinen konsultaatio vaativissa asiakastilanteissa: Mikä toimii ja mitä vielä tarvitaan?
Vaativissa asiakastilasteissa tarvitaan yhä useammin monialaista osaamista. Osaamis- ja tukikeskusverkostojen (OT-verkostot) keskustelussa on kuitenkin tullut esille, että asiantuntijat hyödyntävät vain vähän tarjolla olevia konsultaatiomahdollisuuksia. Voitaisiinko konsultaatioiden…
Viestinnän yhteystiedot
Etsitkö asiantuntijaa jutun taustatyöhön tai haastateltavaksi? Ota yhteyttä, niin autamme sinua löytämään oikean asiantuntijan.
Töihin lastensuojeluun
Tarjoamme merkityksellistä työtä sosiaalityöntekijöile ja -ohjaajille sekä perheohjaajille kaupunkien, maaseudun, saariston ja meren rikastamalla uniikilla alueella Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Varhassa on otettu myös käyttöön toimenpideohjelma, jonka tavoitteena on saada…
Lastensuojelun henkilöstömitoitus tiukentui vuoden alussa
Lastensuojelun henkilöstömitoitus on tiukentunut tämän vuoden alussa 35 asiakkaan enimmäismäärästä 30 asiakkaaseen sosiaalityöntekijää kohden. Asiakasmäärän rajaus koskee 0–17-vuotiaita lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia. Henkilöstömitoituksen tiukentamisella on haluttu vahvistaa…
Sosiaalityöntekijänä lapsiperheiden sosiaalipalveluissa
Tavoitteenamme on suojella haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja taata heille turvallinen arki. Päätöksiä tehdään yhdessä perheen kanssa ja aina lapsen etu huomioiden. Lastensuojelun sosiaalityö on suunnitelmallista, tavoitteellista ja muutokseen tähtäävää lastensuojelulain alaista…
Sosiaalityöntekijäksi lastensuojeluun
Tarjoamme merkityksellistä työtä sosiaalityöntekijöille ja -ohjaajille sekä perheohjaajille kaupunkien, maaseudun, saariston ja meren rikastamalla uniikilla alueella Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Varhassa on käytössä toimenpideohjelmat, joiden tavoitteena on saada erityisesti…
Tilintarkastus
Hyvinvointialueen tilintarkastajana toimii BDO Audiator Oy ja vastuunalaisena tilintarkastajana JHTT, HT Minna Ainasvuori.