Varhan tarkastuslautakunta: palvelustrategia valmistuu myöhässä sujuvan toiminnan kannalta
Varhan tarkastuslautakunnan mielestä palvelustrategian valmistelu on käynnistynyt selvästi myöhässä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen toiminnan sujuvan käynnistymisen näkökulmasta sekä verrattuna moniin muihin verrokkialueisiin.
Ensimmäinen Jarmo Karppi -tunnustuspalkinto dosentti Päivi Lähteenmäelle
Ansioituneen syöpätutkijan Jarmo Karppi -tunnustuspalkinto myönnettiin dosentti, lastentautien ja lasten hematologian erikoislääkäri Päivi Lähteenmäelle. Hän on ansioitunut erityisesti lapsena syövän sairastaneiden psykososiaalisen tuen tutkimuksessa ja kehittämisessä. Lähteenmäki on…
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT palkitsee sote-työparien Varhan terveysasemilla tekemän intensiivisen asiakasohjauksen
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingissä palkitaan tänään innostavia ja merkittäviä kehittämistekoja. Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta palkitaan sote-työparimallina toteutettava intensiivisen asiakasohjauksen pilotti, josta on vajaan kolmen…
Huomio perusterveydenhuoltoon ja toiminnan sisältöihin rakenteiden sijaan
Uudessakaupungissa 15 vuoden aikana tehty geriatrian kehittämistyö palkittiin Lääkäriliiton laatupalkinnolla tammikuussa. Hankkeen aikana palvelujen painopiste siirtyi korjaavista ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen. Samalla vanhusten perusterveydenhuollon palvelujen ja sairaalahoidon tarve…
Tyks mukana EU-hankkeessa edistäen yhdenvertaisuutta nuorissa syöpäselviytyjissä
EU-hanke nimeltään e-QuoL parantaa selviytyjien elämänlaatua antamalla heille mahdollisuuden aktiivisesti käyttää kehitettävän digitaalisen palvelupolun työkaluja ja sitä kautta hallita paremmin terveyttään ja hyvinvointiaan. Varhan alueella hanke liitetään osaksi KAIKU-palvelua.
Maksuttoman ehkäisyn kokeilu alle 25-vuotiaille koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle
Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushankkeen maksuttoman ehkäisyn projektin myötä aletaan kehittää ehkäisyn saatavuutta ja seksuaaliterveyden edistämisen palveluita nuorille koko hyvinvointialueella. Maksuton ehkäisy tulee mahdolliseksi kaikille alle 25-vuotiaille…
Varhan aluevaltuusto hyväksyi asiakasmaksut
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessaan muutokset kuluvan vuoden talousarvioon ja talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2024–26. Aluevaltuusto hyväksyi myös investointisuunnitelman ja iloitsi, kun hyvinvointialuejohtaja…
Kaksikieliset palvelut edistää sallivaa kieli-ilmapiiriä
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kaksikieliset palvelut ovat asiakkaiden, henkilökunnan ja johdon käytettävissä ja työskentelevät aktiivisesti hyvinvointialueen ruotsinkielisen palvelutarjonnan, palveluiden laadun ja asukkaiden yhdenvertaisuuden eteen.
Varha valmistautuu monin eri tavoin kiristyvään hoitotakuuseen
Hoitoon pääsyn enimmäisajat perusterveydenhuollossa tiukentuvat koko Suomessa 1.9.2023. Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on käynnissä runsaasti erilaisia kehittämistoimia, joiden kautta haetaan ratkaisuja kiristyvän hoitotakuun tuomiin haasteisiin.
Tyypin 2 diabeetikko, lähtisitkö digihoitopolulle?
Vakka-Suomi avasi maaliskuussa asiakaskäyttöön perusterveydenhuollon ensimmäisen digihoitopolun Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha). Digihoitopolku toimii Uudessakaupungissa, Taivassalossa, Kustavissa, Vehmaalla, Pyhärannassa, Laitilassa, Maskussa, Mynämäessä ja Nousiaisissa…