Varsinaissuomalaiset nuoret voivat nyt vaikuttaa ehkäisypalvelujen kehittämiseen
Kaikilla varsinaissuomalaisilla nuorilla on maaliskuun ajan mahdollisuus osallistua ehkäisypalvelujen kehittämiseen sekä seksuaalineuvonnan ja seksuaaliterveyden edistämiseen opinnäytetyöhön kuuluvan kyselyn myötä. Kysely toteutetaan Kerro kantasi -palvelun kautta.
Talousarvio ja -suunnitelma
Talousarvio laaditaan kalenterivuosittain. Talousarviovuosi on taloussuunnitelmakauden ensimmäinen vuosi. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen kolmen vuoden ajanjaksolla. Taseen kertynyt alijäämä on katettava kolmen vuoden kuluessa, muutoin valtiovarainministeriö voi…
Aluevaltuusto päätti asiakasmaksujen määräytymisen perusteista
Varsinais-Suomen aluevaltuusto päätti hyvinvointialueen palvelujen asiakasmaksujen määräytymisperusteista kokouksessaan 23. marraskuuta 2022.
Iloisia ilmeitä ja liikunnan riemua
Marraskuun toisena perjantaina kokoonnuttiin syykaudella ensimäistä kertaa senioreiden lähitoiminnan merkeissä sisätiloihin Halisten Huudiin. Tunnin mittaisessa liikuntatuokiossa mukana olivat myös sairaalaklovnit.
Muutoksia Varhan sosiaaliasiamiespalveluissa 1.11. alkaen
Varsinais-Suomen sosiaaliasiamiespalveluihin tulee muutoksia 1.11.2023 alkaen. Marraskuun alusta lähtien sosiaaliasiamiespalveluita hyvinvointialueen alueen kunnille tuottavat sekä Varha että Oy Vasso Ab.
Varsinais-Suomen aluehallituksen kokouksen päätökset 7.12.2022
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hallitus kokoontui 7.12.2022.
Koronatapaukset vähenemässä ja influenssaepidemia alkanut Varsinais-Suomessa
Joulun alla koronatilanne on vähitellen hellittämässä. Syksyn epidemia-aalto oli raju ja sen huippu osui marraskuun puoliväliin viikolle 46, jolloin Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) kliinisen mikrobiologian laboratoriossa todettiin viikossa lähes 300 koronatapausta.