Laitilan terveyskeskuksen kiirevastaanotolle aina ajanvarauksella
Laitilan terveyskeskuksen kiirevastaanotto toimii ajanvarauksella eli aina ennen kiirevastaanotolle saapumista tulisi ottaa puhelimitse yhteyttä terveyskeskuksen ajanvaraukseen.
Eettinen toimikunta
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen alueellinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta arvioi ennakolta sekä ihmiseen että ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvien terveystieteellisten tutkimushankkeiden eettisyyttä ja laillisuuden toteutumista niissä, ja antaa hakijalle lausunnon…
Varhassa sähkökatko yön aikana – vaikutuksia ajanvaraukseen ja potilasjärjestelmiin
Sähkökatkoksesta johtuva häiriö Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) palvelinkeskuksessa on aiheuttanut ongelmia useissa potilasjärjestelmissä ympäri Varsinais-Suomea. Ongelma on korjattu, mutta vaikuttaa toimintaan ainakin tänään tiistaina 21.3.
Toimi näin, jos epäilet koronavirustartuntaa
Useimmiten koronainfektiota (COVID-19) voi hoitaa kotona oireenmukaisesti, kuten muitakin äkillisiä hengitystieinfektioita. Vakavien oireiden kuten hengenahdistuksen tai yleistilan laskun ilmetessä, tai jos kuulut vakavan koronavirusinfektion riskiryhmään, ole yhteydessä terveydenhuoltoon.
Potilaan oikeuksien päivä 18.4.2023
“Kuinka voin auttaa?” kuului kysymys vastaanotolle saapuessani, kysymys, joka sai minut potilaana tuntemaan oloni turvalliseksi Suomen terveydenhuollon ammattilaisten käsissä. Mutta kuinka jatkuvan paineen alla työtään tekevät terveydenhuollon ammattilaiset jaksaisivat kohdata jokaisen…
Sosiaali- ja terveyspalvelut pääsiäisen aikana
Pääsiäisen aika tuo muutoksia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen aukioloaikoihin.
Sosiaali- ja terveyspalvelut juhannuksena
Juhannus tuo muutoksia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen aukioloaikoihin. Juhannusaattona pe 21.6. ja juhannuspäivänä la 22.6. terveysasemat ja hammashoitolat on suljettu. Myös Asiakasohjaus Soihdun toimipisteet on juhannuksena suljettu.
Varha kutsuu varsinaissuomalaiset testaamaan alueen hyvinvointitarjonnan kokoavaa verkkopalvelua
Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on avannut kansalaisten testikäyttöön verkkopalvelun, jonka avulla kaikenikäiset varsinaissuomalaiset voivat hakea läheltään itselleen sopivia terveyden ja hyvinvoinnin palveluita ja toimintaa. Hakupalvelun avulla on määrä tehdä hyvinvointialueen…
Sähköinen perhekeskus vierailee toiminta-alueilla, ilmoittaudu mukaan!
Sähköinen perhekeskus toteuttaa syksyn 2023 aikana maksuttoman esittely- ja koulutuskiertueen Varhan perhekeskusalueilla. Koulutuskiertue järjestetään seitsemällä eri paikkakunnalla syksyn aikana ja sen tavoitteena on koota perhekeskuksen verkostoon kuuluvia toimijoita yhteen.
Varha palkkaa lisää henkilökuntaa ja laajentaa digipalveluita hoitotakuun tiukentuessa
Hoitoon pääsyn enimmäisajat perusterveydenhuollossa tiukentuvat koko Suomessa 1.9.2023. Varsinais-Suomen hyvinvointialue varautuu hoitotakuun kiristymiseen mm. palkkaamalla lisää henkilökuntaa, laajentamalla itse- ja omahoitopalveluiden sekä etäpalveluiden tarjontaa ja yhtenäistämällä…