Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 6.5.2024 11.36

Punkkikausi on käynnissä – oikeanlainen vaatetus ja punkkisyyni suojautumisen a ja o

Avainsanat:

Punkkeja eli puutiaisia tavataan jo lähes koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Riski punkin puremalle riippuu ympäristöstä: niitä esiintyy metsissä ja ruohikoissa, erityisesti siellä missä on varjoista ja kosteaa.

Retkeilijä kävelemässä vihreällä peltoaukiolla. Hän on selin kameraan ja hänelle on reppu selässä ja peittävät vaatteet päällä. Hän on kävelemässä kohti edessä näkyvää metsää.

Oikeanlainen pukeutuminen suojaa kaikilta punkkien välittämiltä taudeilta. Käytä punkkialueilla liikkuessasi vaaleita, pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita.

Tavallisimpia punkkien levittämiä tauteja Suomessa ovat borrelioosi ja puutiaisaivotulehdus eli TBE. Borrelioosin oireena on noin puolessa tapauksista punainen ja laajeneva ihottuma, joka on tyypillisesti ympyrämäinen (voi olla myös muun muotoinen). Taudin varhaisvaihe voi olla myös oireeton tai muistuttaa tavallista flunssaa.

Borrelioosiin ei ole rokotetta, vaan tautia hoidetaan antibiooteilla. Puutiaisaivotulehdusta vastaan sen sijaan on olemassa rokote.

Punkkitarkastus suojaa erityisesti borrelioosilta

Borrelioosi tarttuu ihmiseen puutiaisen eli punkin pureman välityksellä. Itämisaika punkin puremasta ensioireisiin on 3–30 vuorokautta. 

Borrelioosin aiheuttaman bakteerin siirtyminen punkista ihmisen elimistöön kestää 1–2 vuorokautta, joten poistamalla punkki mahdollisimman pian sen tarttumisesta, voi vähentää borrelioosin riskiä merkittävästi.

Jos löydät ihoon tarttuneen punkin, poista se välittömästi tarttumalla sitä mahdollisimman läheltä ihon pintaa ja vetämällä se tasaisella liikkeellä poispäin ihosta. Pese ja desinfioi puremakohta antiseptisellä aineella ja merkitse päivä vielä kalenteriin, jotta se on tarvittaessa muistissa.

Punkkitarkastus kannattaa tehdä kerran päivässä, kun olet liikkunut luonnossa alueilla, joilla on punkkeja. Näin teet punkkitarkastuksen:

  • Tarkista iho kauttaaltaan ja kiinnitä erityistä huomiota kainaloihin, nivusiin ja polvitaipeisiin, napaan ja vyötärön alueeseen, päänahkaan ja hiuksiin sekä korviin ja korvantaustoihin.
  • Tarkista vaatteet niihin tarttuneiden punkkien varalta. Tarkista myös lemmikkien iho ja turkki, sillä ne voivat kuljettaa punkkeja sisätiloihin. Keskustele tarvittaessa eläinlääkärin kanssa lemmikin punkkien torjunnasta tarkemmin.

Oikeanlainen pukeutuminen suojaa kaikilta punkkien välittämiltä taudeilta. Käytä punkkialueilla liikkuessasi vaaleita, pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita, jolloin punkki erottuu vaatteista paremmin. Käytä korkeavartisia saappaita ja laita housunlahkeet sukkien sisään. Käytä iholle levitettäviä hyönteiskarkotteita lisäsuojana paljaaksi jääville ihoalueille.

Punkki puri, milloin lääkäriin?

Pelkän punkin pureman takia ei tarvita antibioottikuuria. Puremakohdan punoitus ja kutina on yleistä ja häviää yleensä parin päivän aikana. Kutinaa voi tarvittaessa lievittää hydrokortisonivoiteella.

Ota yhteyttä terveydenhuoltoon/lääkäriin, jos:

  • puremakohdassa on havaittavissa yli 5 cm:n läpimittainen laajeneva, usein rengasmainen punoitus yli viikko sen jälkeen, kun olet saanut pureman.
  • puremakohtaan syntyy lymfosytooma, eli hyvänlaatuinen punoittava tai sinertävä pehmeä kasvannainen.
  • 7–21 päivän kuluttua punkin puremasta ilmaantuu kuumeilua, päänsärkyä tai pahoinvointia.

Lisätietoja

Toimi näin, jos punkki puree (pdf, THL)
Borrelia ja borrelioosi (THL)

Puutiaisaivotulehdusta eli TBE:tä vastaan voi rokottautua

Puutiaisaivotulehdusrokote suojaa vain puutiaisaivotulehdukselta, ei borrelioosilta. Puutiaisaivotulehdusrokote on joko maksuton tai maksullinen asuin- ja mökkeilypaikasta riippuen.

Kansallisessa rokotusohjelmassa puutiaisaivotulehdusrokotteen saavat Varsinais-Suomen alueella maksutta 3 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt, joilla on kotikunta Suomessa ja jotka asuvat vakinaisesti Kustavissa tai Paraisilla. Maksuttoman rokotuksen saavat myös henkilöt, jotka asuvat pitkäaikaisesti loma-asunnossa näillä riskialueilla. Rokote on sitä tarpeellisempi, mitä enemmän oleskelee ja liikkuu luonnossa sulan maan aikana.

Tutustu tarkempiin tietoihin:

Puutiaisaivotulehduksen tapausmäärät kasvoivat Suomessa viime vuonna – Varsinais-Suomen alueella maksuttoman rokotuksen paikkakunnat pysyneet ennallaan | Varha

Lisätietoja puutiaisaivotulehduksesta ja TBE-rokotuksesta

Puutiaisaivotulehdus eli TBE (THL)
TBE-rokote eli "punkkirokote" (THL)
Rokotusohjelman ulkopuoliset TBE-rokotukset (THL)