Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 21.8.2024 11.40

Koululaisten lääkehoito koulupäivien aikana

Avainsanat:

Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina käyty keskustelua lasten lääkehoidosta koulupäivien aikana.

Kaksi vaaleanviolettia sydäntä tummanvioletilla pohjalla.

Oppilaan koulupäivän aikaisen lääkehoidon järjestämisen periaatteisiin ei ole hyvinvointialueelle siirtymisen yhteydessä tapahtunut muutoksia. Sivistystoimella ja kouluilla on jo vuosia ollut velvollisuus laatia opiskeluhuoltosuunnitelmiin liitettävä lääkehoitosuunnitelma, jossa määritellään yleiset periaatteet lääkehoitoa tarvitsevien oppilaiden koulupäivän turvaamiseksi. Yksittäisen oppilaan lääkehoidosta tehdään lisäksi kirjallinen suunnitelma, joita laaditaan etenkin diabeetikoille, mutta samaa mallia voidaan soveltaa myös muissa kroonisissa lääkehoitoa vaativissa sairauksissa. Huoltajat osallistuvat suunnitelman laatimiseen. 

Koululaisen lääkehoidosta vastaavat huoltajat ja lapsi itse oman kehitystasonsa mukaisesti. Kuitenkin on tilanteita, joissa lapsi tarvitsee koulussa aikuisen tukea tai apua lääkehoidon toteuttamisessa. Terveydenhoitaja ei ole koko ajan paikalla, joten muiden aikuisten osallistumista tarvitaan. Opettaja tai koulunkäyntiavustaja, jonka tutkintoon ei ole kulunut lääkehoidon opintoja,  voi omalla suostumuksellaan osallistua lääkehoitoon. Tällöin hänelle on annettava riittävä perehdytys ja työnantajan myöntämä lapsi- ja lääkekohtainen lupa. 

Lääkkeiden säilytyksestä koululla sovitaan lääkehoitosuunnitelmassa. Hyvinvointialueen näkemys on, että turvallisinta on säilyttää lääkkeet oppilaiden ulottumattomissa esim. lukitussa kaapissa. Erityistä tarkkuutta tarvitaan esim. ADHD-lääkkeiden osalta. Toisaalta vaikkapa ensiapuluonteisesti käytettävät lääkkeet on syytä olla nopeammin saatavilla.  

Hyvinvointialueen tietojen mukaan toimintatapa on toiminut kouluissa hyvin ja yhteistyö koulujen ja hyvinvointialueen kesken on ollut sujuvaa.