Karinakoti tarjoaa lämminhenkisen viimeisen kodin saattohoitopotilaille

Luonnon keskellä 

Karinakoti sijaitsee Turun Hirvensalossa, Kaistarniemessä meren rannalla. Asukkailla on näkymä metsään tai meren rantaan ja talon ympärillä näkyy paljon eläimiä, kuten peuroja.  

Tunnelma Karinakodissa on iloinen ja rauhallinen. Kun astuu ovesta sisään, kuuluu ensimmäisenä linnunlaulua. Se ei tule nauhalta, vaan kolmesta undulaatista nimeltä Sirkka, Sulo ja Sheila. Kun kuvaan henkilökuntaa merinäköalahuoneessa, he ovat iloisia ja huumoria löytyy.  

Muistutan sairaanhoitaja Satu Wärnhjelmiä hänen hienoista lauseistaan Ylen jutussa kesäkuussa 2019. Jutussa hän sanoi, että kuolema voi olla yhtä kaunis hetki kuin syntymäkin. Hän sanoi myös, että elämä on Karinakodissa koko ajan läsnä. Ei vain odoteta kuolemaa.  

Kun kirjoitan kaikkien ryhmäkuvaan osallistuneiden nimet ylös, Wärnhjelm vitsailee:  

– Minut jo tiedätkin, olen se julkkis.  

Epätodellinen tunne lopettamisesta 

Palataan hetkeksi vuoteen 2019. Turun Karinakoti oli kolmas Suomeen perustettu saattohoitokoti. Ensimmäinen oli perustettu Helsinkiin ja toinen Tampereelle. Taloudellisista syistä silloinen omistaja Lounais-Suomen saattohoitosäätiö lopetti vuodeosastotyyppisen toimintansa ja potilaat siirrettiin kotikuntiensa sairaaloihin ja hoivalaitoksiin. 

– Me emme halunneet uskoa, että tätä tietotaitoa voidaan antaa pois, sanoo apulaisosastonhoitaja Satu Nurmela, joka on ollut Karinakodissa töissä vuodesta 1996 lähtien. Tämä on niin kaunis paikka luonnon keskellä ja nimenomaan saattohoitokodiksi suunniteltu. 

Talo oli tyhjillään puoli vuotta. Suurimmalla osalla henkilökunnasta oli kuuden kuukauden irtisanomisaika ja he kaikki palasivat takaisin, kun Karinakodin toiminta käynnistyi uudestaan ja heidät palkattiin marraskuussa 2019 suoraan töihin Turun kaupungille. Henkilökunta on työhönsä sitoutunutta, mukana edelleen aivan alkuperäinen hoitaja ja monia alkuvuosina tulleita. Myöhemmin henkilökuntaan on saatu lisää monia mukavia työkavereita. 

– Oli epätodellinen tunne ja ajattelin, että kyllä me vielä palaamme – ja niinhän siinä sitten onneksi kävi. Karinakodin tarve, osaaminen ja hyvä maine ovat kiistattomia ja olemme aina halunneet korostaa saattohoidon merkitystä sekä tarvetta, Nurmela sanoo. 

– Arvostamme monia mahdollisuuksia osallistua opintokäynteihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, joita vuosien aikana on tarjottu henkilökunnalle. 

Tämän mahdollisti jo edesmenneen Kari Ojalan ja saattohoitosäätiön myönteinen suhtautuminen saattohoidon kehittämiseen.

Vuosi Varhassa 

Sote-uudistuksen myötä Karinakoti siirtyi osaksi Varhaa 1.1.2023. Karinakoti kuuluu Palliatiivisen keskuksen palvelualueeseen, joka toimii osana Tyks-sairaalapalveluiden yleislääketieteen ja kuntoutuksen osastopalveluita.  

Siirtyminen Varhaan oli Satu Nurmelan mukaan helpompaa, kun isoon organisaatioon siirtyminen säätiöstä kaupungille oli jo koettu. 

– Kun sääntöjä ja säädöksiä on enemmän, on samalla myös leveämmät hartiat. Isoon organisaatioon kuuluminen tuo tietynlaista turvaa. Nyt saamme kuulua hienoon palliatiiviseen kokonaisuuteen ja tarjota edelleen saattohoitoa siinä tilanteessa, kun sairautta ei enää voida parantaa ja kuolema lähestyy. 

– Me haluamme suojella jäljellä olevaa elämää ja antaa mahdollisimman paljon elämänlaatua potilaille, Nurmela sanoo. Hoitomme koostuu hyvästä perushoidosta, ajantasaisesta oirehoidosta ja lämpimästä kohtaamisesta. Myös läheisten huomiointi ja tukeminen on iso osa työtämme. Saattohoidon vapaaehtoiset tuovat hoitoon arvokkaan lisän. He ovat vierellä kulkijoita, läsnä olevia tukijoita ja arjen tuulahduksia. 

Merkkipäivää juhlistettiin pienellä juhlahetkellä ja kakkukahvilla potilaiden, läheisten, vapaaehtoisten ja henkilökunnan kesken. 

– Olemme onnellisia, että Karinakodin toiminta jatkuu ja saamme tehdä meille rakasta saattohoitoa potilaan parhaaksi, kun kuolema lähestyy, Nurmela tiivistää.  

Tyytyväinen asukas 

Turkulainen Oliver on yksi Karinakodin asukkaista. Hän on ollut hoidossa vain muutaman päivän, kun pääsen tapaamaan häntä.   

– Tämä on ihan hyvä paikka. Tämä ei muistuta sairaalaa. Kun katsoo ulos ikkunasta, näkyy merta ja luontoa.   

Kun kysyn, onko vielä jotain mitä hän haluaisi elämässään kokea, hän toteaa, että on omasta mielestään päässyt 91-vuotiaana katsomaan tätä maailmaa riittävästi.  

– Mielitekoja elämässä voi olla, mutta tärkeintä on, että pärjäisi terveyden suhteen jonkun aikaa, eikä kunto menisi liian huonoksi.  

Teksti ja kuvat: Nadine Karell