Hyppää pääsisältöön

Apua lähisuhdeväkivaltaan

Lähisuhdeväkivalta on yleinen ongelma Suomessa, ja joka kolmas suomalainen on kokenut jossain vaiheessa elämäänsä henkistä, fyysistä, seksuaalista tai taloudellista väkivaltaa. Väkivalta vaikuttaa kielteisesti monin eri tavoin terveyteemme ja hyvinvointiimme. Se voi esimerkiksi aiheuttaa erilaisia somaattisia oireita, kuten päänsärkyä, huimausta ja sydämentykytyksiä, sekä psyykkisiä oireita, kuten masentuneisuutta, keskittymishäiriöitä, pelkotiloja, voimakkaita mielialan vaihteluita sekä muutoksia ruokatottumuksissa ja unessa.

Yhteistä kaikille väkivaltaa kokeville ja tekijöille on se, että kynnys avun hakemiseen on usein korkea. Usein häpeä tai pelko estää hakemasta apua. Rohkeus ottaa askel eteenpäin on ensiarvoisen tärkeää, jos kohtaat väkivaltaa lähisuhteissasi. Älä jää tilanteessasi yksin, apua on saatavilla.

Toimi näin:

Akuutti tilanne

Akuuteissa tilanteissa ole aina yhteydessä hätänumeroon 112.

  • Varmista aina oma ja läheistesi turvallisuus.
  • Mene turvallisempaan ympäristöön.
  • Ota puhelin mukaasi.
  • Hakeudu lääkärin hoitoon vammojen arvioimiseksi ja kirjaamiseksi.

Pyydä apua ja kriisitukea sekä itsellesi että läheisillesi.

Mikäli koet tarvitsevasi välittömästi ammattilaisen apua, ota yhteyttä sosiaali- ja kriisipäivystykseen (puh. 02 262 6003 / 112) mihin tahansa kellonaikaan.

Ei akuuttitilanne, ei välitöntä vaaraa

Turvakotipalvelut ja turvasuunnitelma

Turun turvakoti

Varsinais-Suomen alueella Turun turvakoti tarjoaa ympärivuorokautista suojaa, kun sinuun kohdistuu lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa, eikä kotiin ole turvallista jäädä. Voit hakeutua turvakotiin joko yksin tai mahdollisten lasten kanssa mihin vuorokaudenaikaan tahansa, asuinkunnastasi riippumatta. Turvakotiin voit saapua turvakotiin joko suoraan tai soittamalla etukäteen.

SPR:n Nuorten Turvatalo

  • Yliopistonkatu 24 A 15, 20100 Turku
  • p. 02 253 9667, +358 40 660 8048 (myös WhatsApp)
  • Aukioloajat: joka päivä vuorokauden ympäri, tilapäinen majoitus on avoinna nuorille klo 17–10
  • Lisätietoja: Nuorten turvatalojen yhteystiedot (Punainen Risti)

SPR:n Nuorten Turvatalon palvelut on suunnattu nuorille, jotka ovat vailla turvallista yösijaa.

Turvasuunnitelma

Turvasuunnitelman avulla voi varautua etukäteen uhkaavien tilanteiden varalle. Ohjeet turvasuunnitelman tekemiseen löydät esimerkiksi Nettiturvakodista.

Nettiturvakoti

Lähisuhdeväkivalta on rikos

Suomessa lähisuhdeväkivalta on rikos, eikä se ole yksityisasia. Eri viranomaisten avulla voidaan tilanteisiin saada apua väkivaltaan parisuhteessa tai perheessä. Avun hakeminen ja saaminen ovat askel kohti parempaa ja turvallisempaa elämää. Tutustu Poliisin ohjeisiin lähisuhdeväkivallasta.

Poliisin ohjeet lähisuhdeväkivaltatilanteeseen

Rikosuhripäivystys

Rikosuhripäivystys ja RIKUchat auttavat, jos olet joutunut tai epäilet joutuneesi rikoksen uhriksi.

  • p. 116 006, ma–to klo 9–18 ja pe klo 9–16 (ruotsiksi klo 12–14)
  • RIKUchat ma–to klo 9–18 ja pe klo 9–16
  • Lisätietoja ja RIKUchat: Rikosuhripäivystys (riku.fi)

Apua ja tukea

Asiakasohjaus Soihtu

Varhan Asiakasohjaus Soihdun palveluohjaus neuvoo ja ohjaa lähisuhdeväkivaltaan liittyvissä asioissa ja auttaa löytämään sinua auttavat palvelut.

Seri-tukikeskus

Parisuhdeväkivalta ja seksuaalinen väkivalta limittyvät usein keskenään. Jos olet kohdannut seksuaalista väkivaltaa lähisuhteessasi, ota yhteyttä mihin vuorokauden aikaan tahansa Tyksin Seri-tukikeskukseen. Seri-tukikeskus tarjoaa maksutonta palvelua kaikille sukupuolesta riippumatta. Et tarvitse lähetettä, vaan voit tulla Seri-tukikeskukseen suoraan itse tai viranomaisen ohjaamana.

Palveluja väkivallasta selviytymiseen

Väkivallasta selviytymiseen ja avun saamiseen on olemassa monia erilaisia palveluita, jotka ovat valmiina tukemaan sinua tai läheistäsi. Ammattilaisten kanssa voi yhdessä eri palveluissa pohtia, miten voit lisätä omaa turvallisuuttasi ja löytää ratkaisuja tilanteeseesi. Harvoin lähisuhdeväkivalta loppuu itsestään vaan usein siihen tarvitaan ulkopuolista apua. Monissa palveluissa on myös mahdollista asioida anonyymisti, jos se tuntuu ensin helpottavalta.

Lisäksi on tärkeää käsitellä aiempia väkivallan kokemuksia, mikäli ne vaikuttavat elämääsi edelleen.

Valtakunnallisia palveluita

Paikallista apua ja tukea tilanteeseesi

Lisätietoja lähisuhdeväkivallan avun saamisesta