Auktorisoitu haavahoitaja Leena Jalonen
”Innostun kaikesta aina vaan, eikä se ole ihan järkevää”, Leena Jalonen nauraa. Leena työskentelee auktorisoituna haavahoitajana Turussa. Haavahoito, kirjaaminen ja ravitsemus ovat isossa osassa hänen työtään. Hän myös muistuttaa ihmisen olevan aina yksilö kaikkien hoitotoimenpiteidenkin…
Tyks Medisiinisen yksikkökuvaukset (kesärekry 2024)
Kesän sijaisuuksia on tarjolla alla olevissa yksiköissämme.
Tyks mukana EU-hankkeessa edistäen yhdenvertaisuutta nuorissa syöpäselviytyjissä
EU-hanke nimeltään e-QuoL parantaa selviytyjien elämänlaatua antamalla heille mahdollisuuden aktiivisesti käyttää kehitettävän digitaalisen palvelupolun työkaluja ja sitä kautta hallita paremmin terveyttään ja hyvinvointiaan. Varhan alueella hanke liitetään osaksi KAIKU-palvelua.
Kelan tuet ja palvelut
Kelasta voi saada tukea moneen eri elämäntilanteeseen. Useimmat Kelan tuet on tarkoitettu tilanteisiin, joissa toimeentulosi tai työkykysi on heikentynyt esimerkiksi haastavan elämäntilanteen tai sairauden takia.
Sosiaalityöntekijä Olgan uratarina
Lapsen etu kaikkien tavoitteena – Olga kertoo työstään lastensuojelun avohuollossa.
Pelastusjohtaja Vesan uratarina
"Innostukseni työhön tulee muiden onnistumisten kautta. Jo paloesimiesaikana oli mahtava nähdä, kun palomiehet suoriutuivat hyvin työtehtävissä, joita olimme ensin yhdessä harjoitelleet". Tutustu pelastusjohtaja Vesa Halosen uratarinaan.
Kliinisen hoitotyön asiantuntija Pirjon uratarina
Pirjo päätyi hoitoalalle sattumusten kautta, mutta niin vain ala vei mukanaan ja nykyiseen rooliin Tyks Ortoon kliinisen hoitotyön asiantuntijaksi.
EU/ETA-maiden ulkopuolella lääkärin tutkinnon suorittaneiden harjoittelu
Henkilö, joka on suorittanut lääkärin tutkinnon muussa kuin EU- tai ETA-valtiossa, voi toimia Suomessa laillistettuna ammattihenkilönä vain Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) luvalla tai laillistuksella.
Usein kysyttyä influenssa- ja koronarokotuksista
Tältä sivulta löydät vastauksia influenssa- ja koronarokotuksista usein kysyttyihin kysymyksiin. Jos et löydä vastausta kysymykseesi, ole yhteydessä omaan terveysasemaasi.