Varha sai uuden tulosryhmän
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut päätettiin keskittää uuteen tulosryhmään, joka on tarkoitus käynnistää syyskuussa 2024 sote-palveluiden tulosalueelle. Alueellista hyvinvointisuunnitelmaa esitetään aluevaltuustolle hyväksyttäväksi.
Osallistu itsehoidon kursseille ja kohenna elämänlaatuasi
Arkeen voimaa –hanke järjestää kaikille avoimien kurssien sarjan kevään 2024 aikana. Osa tilaisuuksista on valtakunnallisia Teams-kokouksia, osa eri puolilla Varsinais-Suomea järjestettäviä ryhmäkokoontumisia.
Salon uusi sairaala alkaa nousta syksyllä
Maanrakennus uutta sairaalarakennusta varten alkaa Salon Sairaalantien varrella kesällä. Edessä on viisi rakennusvuotta, jonka tuloksena syntyy hyvinvointialueen ensimmäinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteiseksi suunniteltu sairaala.
Vaikuttamistoimielimet tuovat asiakkaan äänen Varhan toiminnan kehittämiseen
Varsinais-Suomen vanhusneuvosto, vammaisneuvosto, nuorisovaltuusto ja monikulttuurisuusneuvosto ovat aloittaneet toimintansa. Vaikuttamistoimielimet kokoontuivat ensimmäisiin kokouksiinsa maaliskuussa. Kokoukset jatkuvat toukokuussa.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston päätökset 14.6.2023
Aluevaltuusto sai ajankohtaiskatsauksen hyvinvointialueen talouteen ja hyväksyi kevään viimeisessä kokouksessaan muutokset kuluvan vuoden talousarvioon. T-sairaalan lisäosan hankesuunnitelma hyväksyttiin ehdollisena.
Varsinais-Suomen aluehallituksen päätökset 24.1.2023
Palvelustrategian valmistelun toteuttamistapa vahvistettiin ja alustava etenemissuunnitelma Turunmaan sairaalan alueen muuttamisesta sotekeskuskäyttöön hyväksyttiin.