Syrjivät ja eriarvoisuutta tuottavat rakenteet näkyviksi, ihminen nähtävä osana ympäristöään

Palvelujärjestelmän painopisteen siirtäminen tulipalojen sammuttelusta hyvinvoinnin tukemiseen ja mahdollistamiseen edellyttää rakenteellisia muutoksia. Tässä tehtävässä rakenteellisella sosiaalityöllä on tärkeä rooli – sen avulla tuodaan sosiaalityön asiantuntemus osaksi hyvinvointialueemme kokonaisuuden kehittämistä. Rakenteellista sosiaalityötä kehitetään tällä hetkellä Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushankkeen (Tulsote), kestävän kasvun ohjelman (RRP) ja Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Vasso) yhteistyöllä. Torstain tilaisuuden monialaisille ammattilaisille vetivät projektipäällikkö Ville Santalahti ja kehittäjäsosiaalityöntekijät Karoliina Hiltunen sekä Marjaana Luotovirta, mukana tiimistä olivat myös Sanni Lindroos ja Mikko Aro.

Mutta mitä sitten on rakenteellinen sosiaalityö?

– Sosiaalityössä rinnakkain ovat yksilö- ja perhetason työ, sekä yhteiskunnallisen kontekstin huomioiminen ja siihen vaikuttaminen. Sosiaalisiin ongelmiin vaikutetaan hoitamalla myös yhteiskuntaa. Rakenteellisessa sosiaalityössä tehdään näkyväksi syrjiviä eriarvoisuutta tuottavia rakenteita ja vaikutetaan niihin, kertoi Karoliina Hiltunen.

– On tärkeä huomioida ihminen osana yhteisöjen ja yhteiskunnan kokonaisuutta, osana ympäristöään. Tämä viesti on erittäin ajankohtainen myös ajatellen siirtymää kestävään kehitykseen.

Hiltunen ja Luotovirta nostivat yhteisessä puheenvuorossaan esiin sosiaalihuoltolain, sillä he näkevät sen pohjaavan nimenomaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Vastaamalla paremmin ihmisen fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin perustarpeisiin vahvistamme ihmisen hyvinvointia. Ihminen voi hyvin, kun hän voi omana itsenään ja voimavarojensa kautta liittyä turvallisiin ihmissuhteisiin ja yhteisöihin. Nykyinen palvelujärjestelmä ei kuitenkaan tue ihmisten toimijuutta ja yhteisöllisyyttä.

– Se, että siirrämme painopistettä kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, edellyttää meiltä uudenlaista ajattelua. Se vaatii koko palvelujärjestelmämme ja yhteiskuntamme toimintakulttuurin muutosta, Hiltunen ja Luotovirta painottivat.

Nykytila ja mahdollisuudet kartoitettu

Tulsoten ja Vasson yhteistyönä on kartoitettu rakenteellisen sosiaalityön nykytila ja mahdollisuudet. Sosiaalista raportointia on kehitetty jo vuodesta 2018 alkaen.

Sosiaalisen raportoinnin lomakkeen kautta sosiaalialan ammattilaiset ovat voineet välittää tietoa arjessa havaitsemistaan ilmiöistä ja heikoista signaaleista, haasteista ja onnistumisista. Rakenteellista ja yhteisöllistä näkökulmaa on nostettu esiin useissa eri tilaisuuksissa ja verkostoissa, ja syksylle on suunnitteilla tapahtumia, kuten työpaja ilmiölähtöisyydestä. Projektissa on myös osallistuttu THL:n valtakunnalliseen rakenteellisen sosiaalityön kehittämiseen.

– Keskeinen kysymys jatkon osalta on rakenteellisen työn resurssin varmistaminen tulevaisuudessa, Hiltunen mainitsi.

Kokemuskumppanit tärkeä osa kehittämistä

– Kaksi kokemuskumppania ovat olleet mukana työskentelyssä vuoden alusta alkaen, ja nyt jo tuntuu, että jos kokemusasiantuntijoita puuttuu yhtään mistään kehittämistyöstä, siitä puuttuu merkittävä palanen, Hiltunen sanoi.

Iltapäivässä kokemuskumppanien omassa puheenvuorossa nousi voimakkaasti esiin se, että palvelujärjestelmässä asiakkaana oleminen voi olla kuormittava ja jopa traumatisoiva kokemus, kun tulee nähdyksi vain ongelmiensa kautta eikä kokonaisena ihmisenä. Vastuuta ja toimijuutta korostetaan ja odotetaan silloin, kun ihminen on heikoilla. Ensin kuitenkin pitäisi paneutua perustarpeiden täyttymiseen, resursoida vanhemmuutta.

Asiakkuuspolku alkoi toiselle kokemuskumppanille, "Marjalle" (nimim.) perhepalveluissa 2019, muutaman vuoden haasteet edelsivät tilannetta. Esikoinen alkoi oireilla viidennellä luokalla, kun murrosikä alkoi varhain. Tuli odottamattomia haasteita.

– Perheneuvolassa käytiin myös. Kun kuopus oli menossa ekalle, esikoinen seiskalle, tutkimukset olivat alkaneet autismin kirjon tyyppisistä oireista molemmilla. Siinä lähdin itse hakemaan lisää apua, kun uuvuin täysin, myös työhön liittyvistä syistä.

– Alkuun hain tukihenkilöä nuorelle. En halunnut, että koulu alkaisi mennä huonosti, tulla kiusaamista. Luotin täysin järjestelmään, kerroin kaiken takki auki. Ensitapaamisessa olikin todella nuori sosiaalityöntekijä. Olin alkuun hyvin ennakkoluuloinen. En ajatellut, että myös hän voi olla ”takki auki”, "Marja" kertoi.

Myöhemmässä tapaamisessa tämä sosiaalityöntekijä yllättikin niin, että "Marja" kertoo yhä herkistyvänsä.

– Saimme sitä tukea, mitä olimme lähteneet hakemaan: tukihenkilön nuorelle, mutta myös itselle apua. Työntekijä hankki ostopalveluna nepsy-osaavan työparin sekä minulle, että esikoiselle. Se antoi todella hyvän luottamuspohjan.

Myöhemmin tein itsestäni lastensuojeluilmoituksen, kun voimat loppuivat täysin. Työskentelyä jatkettiin laajennetulla nepsy-tiimillä terapialähtöisesti ja tehostetusti.

Kokemuskumppanit totesivat kehittämisehdotusten kumpuavan juuri tällaisista hyvistä kokemuksista palvelujärjestelmässä.

Toisella kokemuskumppanilla "Tiinalla" (nimim.) lähtötilanne oli se, että heidät perheenä ohjattiin ulkopuolelta palveluiden piiriin.

– En sitten kuitenkaan kokenut sitä vastentahtoisena. Minua suojeli siinä nuoruus, oli lopulta hyvä alku kaiken kaikkiaan.

Mutta molemmilla naisilla kävi niin, että he vanhempina jäivät väliinputoajiksi. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta palvelukokonaisuus saattaa kääntyä tukemisen sijaan kuormittavaksi, kun vaihtuvuus on suurta ja palvelut irrallisia, jolloin yhteistyö ja kokonaisuuden hahmottaminen jäävät väsyneen vanhemman vastuulle. Niinpä lapset toipuivat, äidit eivät. Matka jatkuu hitaasti, mutta jo ylöspäin.

Asiakaslähtöiseen verkostotyöhön "Marjalla" ja "Tiinalla" on paljon ajatuksia.

– Asiakkaan tulisi olla mukana alusta asti. Ja tulisi olla yhteinen seurantapohja. Asiakkaalla tulisi myös olla mahdollisuus antaa palautetta omista kirjauksista – kaiken tulisi olla läpinäkyvämpää. Olisi tärkeää, että olisi yhteinen avoin alusta, joka avaisi yhteistyötä yhteinen päämäärä mielessä.

– Nyt kun kuuntelin tätä –  kun meillä suunnitellaan seuraavaa kehittämispäivää, me kyllä haluamme kuulla siihen asiakkaitamme, Turun perheneuvolan palveluesimies Kimmo Kiviranta pohti yleisöstä ja kiitti kokemuskumppaneita lämpimästi.

– Tai tehän voitte kutsua meidät kehittämispäivään, "Tiina" huikkasi.

Päivän päätteeksi olennaisiin

Puheenvuorojen jälkeen käydyistä yhteisistä keskusteluista juuri kokemuskumppanit tiivistivät ehkä olennaisimman.

– He nostivat esiin tarpeen yhdessä tekemiselle yksin uupumisen sijaan, sekä tietynlaisen tyhjän tilan tarpeen, tilan ihmisyydelle, Karoliina Hiltunen summasi.

Seminaarissa vahvistui yhteinen näkemys siitä, että kokemuksen ääntä tarvitaan kehittämiseen koko ajan enemmän.

– Nyt meidän vain pitää käydä tarkemmin läpi päivän antia ja suunnitella sen pohjalta tulevaa.

– Suunta on tosiaan oikea, mutta paljon on rakenteellisen sosiaalityön kehittämisessä vielä tekemistä. Koko ajan vahvistuu se ajatus, että tärkeämpää olisi muuttaa itse palveluvalikkoa ja palveluiden antamista kuin lisätä palveluita, Ville Santalahti sanoi.