Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 18.9.2024 12.33

Kuukauden onnistuja -kisassa jo yli 200 varhalaisten onnistumista

Avainsanat:

Varha haluaa tuoda esiin ammattilaistemme hyvää työtä ja onnistumisia. Pyrimme jatkuvaan oppimiseen ja haluamme edistää kulttuuria, jossa kokeilut ovat sallittuja. Kuukauden onnistuja -kisa on syksystä 2023 lähtien kerännyt yli 200 varhalaisten onnistumista.

Kahdeksan henkilöä poseeraa kameralle.

Kuvassa elokuussa 2024 palkittu työryhmä - Etäunikoulut unettomuudesta kärsiville

Kerran kuussa monien ehdotusten joukosta on valittu yksi voittaja. Valinnan on tehnyt erillinen työryhmä pisteytyksen avulla. Palkituissa ehdotuksissa on ollut mukana niin pieniä kuin suuria tekoja, joilla vaikutetaan työyhteisön viihtyvyyteen, hyvään asiakaskokemukseen tai palveluiden kehittämiseen.

Toukokuussa palkittiin Tyks Naistenklinikan digisynnytysvalmennus. Valmennuksessa voi virtuaalisesti tutustua sairaalan tiloihin ja katsoa opastavia videoita, jotka käsittelevät synnytystä laajasti. Kehittämistyöryhmässä ollut kätilö Ella Vahtera antoi omat vinkkinsä kehittämisestä kiinnostuneille:

– Kannustamme kaikkia pohtimaan omaa työtään ja sen kehittämismahdollisuuksia. Kehittämistyö tuo mielekkyyttä työhön ja parhaita kehittäjiä ovat työntekijät itse. Esihenkilön kiinnostus projekteihin antavat lisäpotkua niiden eteenpäin viemiseen. Luottamus työntekijöiden osaamiseen on parasta kannustusta.
 
Varha on 23 000 hyvintekijän työyhteisö. Tutustu keväällä palkittuihin onnistujiin videolta.

#Hyvintekijät

Skip video

Upotettua sisältöä ei voida näyttää, koska olet kieltänyt evästeiden käytön.