Hyppää pääsisältöön

Tukiperhetoiminta on sosiaalipalvelu, jossa tukiperhe tukee sosiaalihuollon tai lastensuojelun asiakkaan kasvua, kuntoutumista ja hyvinvointia. Tukiperhetoiminnan tavoitteena on tukea lapsen tai nuoren kehitystä ja terveyttä sekä vanhempien ja perheen jaksamista ja voimavaroja. Tukiperhetoiminnalla ennaltaehkäistään esimerkiksi vanhemman uupumista, lastensuojelun asiakkuutta tai lapsen sijoitustarvetta. Tukiperhetoiminta mahdollistaa lapselle esimerkiksi turvallisen kasvuympäristön, jaksavat aikuiset ja aikuisen huomiota sekä virikkeitä.

Kenelle palvelu on tarkoitettu?

Tukiperheen tarve arvioidaan osana lapsiperhesosiaalityön tai lastensuojelun sosiaalityötä. Kun tukiperhetoimintaa harkitaan, selvitetään ensisijaisesti lapsen läheisverkosto ja sen aktivoinnin mahdollisuudet. Tukiperhepalvelu on aina määräaikaista ja tavoitteellista. Tukihenkilötoiminnan tavoitteet ja sisältö sovitaan yhdessä lapsen ja perheen kanssa ennen palvelun alkua. Sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisesti ensisijaisia palvelun saajia ovat erityistä tukea tarvitsevat lapset.

Miten saat palvelua?

Tukiperhetoimintaan liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä omaan sosiaalityöntekijääsi tai asuinkuntasi Soihtu-tiimiin. Mikäli olet kiinnostunut toimimaan tukiperheenä, ota yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen:sote.perhehoito@varha.fi.

Yhteystiedot ja asiointi

Ei tuloksia