Hyppää pääsisältöön

Kutsuntatarkastukset

Avainsanat:

Asevelvollisuuslain mukaan jokaisen kutsuntaikäisen miehen on osallistuttava ennakkoterveystarkastukseen ennen kutsuntatilaisuutta.

Terveystarkastuksen tarkoitus on määrittää palveluskelpoisuusluokka sekä tunnistaa ja huomioida mahdolliset terveydentilaan liittyvät riskitekijät. Tarkastus on kaksiosainen: tarkastuksen tekevät sekä hoitaja ja lääkäri. Tarkastukseen on varattu aikaa yhteensä noin 40 minuuttia.

Kutsuntakuulutus lähetetään postitse kotiosoitteeseen kutsuntavuoden alkupuolella. Kuulutuksesta selviää kutsuntapäivämäärä ja -paikka. Mukana on myös kyselylomake varusmiespalvelusta ja terveydentilan tutkimista varten, ohjeet terveystarkastuksesta ja varusmiesopas.

Kenelle palvelu on tarkoitettu?

Kutsuntaikäisen terveystarkastus koskee:

  • Miehiä, jotka täyttävät kyseisenä vuonna 18 vuotta.
  • Henkilöitä, jotka ovat saaneet aiemmissa kutsunnoissa terveydellisistä syistä lykkäystä ja heidät on määrätty uudelleen tarkastettavaksi.
  • Henkilöitä, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden varsinaisen kutsuntaiän jälkeen.
  • Vapaa-ehtoiseen asepalvelukseen pyrkiviä naisia, jotka ovat 18–29-vuotiaita.

Miten saat palvelua?

Käy ennen syksyn kutsuntoja terveystarkastuksessa. Palvelukseen määrääminen edellyttää, että sinut on todettu terveystarkastuksessa palvelukseen sopivaksi. Tarkemmat tiedot terveystarkastuksesta toimitetaan kutsuntakuulutuksen mukana.

Varaa aika terveystarkastukseen saatuasi kutsuntakirjeen.

• Jos olet opiskelija, terveystarkastus tehdään oppilaitoksessa. Ole yhteydessä opiskeluterveydenhuoltoon.

• Jos et ole opiskelija, varaa aika omalta terveysasemaltasi (yhteystiedot löydät sivun alaosan hausta).

Ota mukaan terveystarkastukseen:

• henkilöllisyystodistus (kuvallinen henkilökortti tai passi),

• täytetty "Kyselylomake palvelusta ja terveydentilan tutkimista varten",

• mahdolliset aikaisemmat lääkärinlausunnot ja -todistukset, röntgenkuvat, rokotustodistukset, silmälasimääräykset, näkö- ja/tai kuulotarkastuslausunnot.

Yhteystiedot ja asiointi

Perniön terveysasema, Salo

Pääterveysasema, Salo

Someron terveysasema, Somero

Vehmaan terveysasema, Vehmaa