Vanhustenviikko tuo tapahtumia ja ohjelmaa eri puolille Varsinais-Suomea
Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenviikkoa vietetään 1.−8.10. Teemaviikko näkyy myös Varhan Instagram-kanavalla.
Eropalveluiden pop up -päivät marraskuussa Turun Kauppatorin Monitorissa
Tervetuloa tutustumaan Varsinais-Suomen alueen eropalveluihin Kauppatorin Monitoriin KOP-kolmioon (Os. Aurakatu 8) marraskuussa 2023. Paikalla on eri järjestöjä marraskuun keskiviikkoina klo 12–16. Lisäksi Varhan Perheoikeudellinen yksikkö palvelee tuttuun tapaan keskiviikkoisin…
Kolme väitettä elinluovutuksesta
Tällä viikolla vietetään kansallista elinluovutusviikkoa. Sairaanhoitaja Tiina Hämäläinen Tyksin teho-osastolta koordinoi Varhan sisällä tapahtuvaa elinluovutustoimintaa ja hän vastaa kolmeen väitteeseen elinluovutuksesta. Testaa, tiedätkö sinä, pitääkö väitteet paikkansa tai ei.
Varhan taloudellinen tilanne kiristyy entisestään
Varha aluevaltuusto sai selvityksen edelleen tiukentuneesta taloustilanteesta, hyväksyi selvityksen lainanottovaltuuksien saamisen edellyttämän tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman valmistelutilanteesta sekä hyväksyi päivitetyn investointisuunnitelman vuosille 2024-2027.
Nuoria tukeva Ankkuritoiminta laajenee talven aikana koko Varhan alueelle
Valtakunnallinen Ankkuritoiminta kohdistuu varhaisessa vaiheessa nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennalta ehkäisemiseen. Varsinais-Suomen hyvinvointialueella Ankkuritoiminta laajenee talven aikana kaikkiin alueen kuntiin.
Varhan palvelustrategia luo edellytykset asiakaspalveluiden kehittämiselle
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palvelustrategia määrittelee alueen sosiaali- ja terveydenhuollon pitkän aikavälin tavoitteet. Aluevaltuuston on tarkoitus päättää strategiasta kokouksessaan 15.11.2023.
Meidän tulee turvata ruotsinkielisen vammaispalvelun saatavuus – niin Varsinais-Suomessa kuin sen ulkopuolellakin
Ruotsiksi palvelua tarjoava Expert- och utvecklingscentret (EUC), on nyt osa Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta, mutta kuului aina vuodenvaihteeseen asti Kårkullan kuntayhtymään. Kun ruotsinkielisten vammaispalveluiden kokonaisvaltainen asiantuntijayksikkö siirrettiin entisestä Kårkullan…
Varsinais-Suomen aluehallituksen kokouksen päätökset tiistiana 15.11.2022
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hallitus kokoontui 15.11.2022.
Varsinais-Suomen aluevaltuuston kokouksen päätökset keskiviikkona 21.9.2022
Varsinais-Suomen aluevaltuusto kokoontui 21.9.2022. Aluevaltuuston listalla olleet asiat hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston päätökset 14.12.2022
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston päätökset 14.12.2022. Aluevaltuuston puheenjohtaja vaihtuu ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma vuosille 2023–2025 hyväksyttiin. Valmistelevien lautakuntien tilalle tuleviin lautakuntiin valittiin…