Puutiaisaivotulehduksen tapausmäärät kasvoivat Suomessa viime vuonna – Varsinais-Suomen alueella maksuttoman rokotuksen paikkakunnat pysyneet ennallaan
Vuonna 2023 THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin syyskuun loppuun mennessä yhteensä 160 puutiaisaivotulehdustapausta, mikä on 37 enemmän kuin edellisvuonna. Varsinais-Suomessa kansalliseen rokotusohjelmaan puutiaisaivotulehdusta vastaan kuuluvat Paraisilla ja Kustavissa vakituisesti…
Varhan tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2023
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tarkastuslautakunta esittää arviointikertomuksessaan havaintoja ja suosituksia hyvinvointialueen ensimmäisen toimintavuoden taloudesta, toiminnasta ja hallinnosta. Arviointikertomuksessa nostetaan esiin hyvinvointialueen talouden, henkilöstön, palvelujen…
Iloisia ilmeitä ja liikunnan riemua
Marraskuun toisena perjantaina kokoonnuttiin syykaudella ensimäistä kertaa senioreiden lähitoiminnan merkeissä sisätiloihin Halisten Huudiin. Tunnin mittaisessa liikuntatuokiossa mukana olivat myös sairaalaklovnit.
Ikääntyneiden palvelulautakunnan käsittelyyn asumispalveluiden lakkautuksia ja muutoksia
Ikääntyneiden palvelulautakunta päättää seitsemän yksikön tulevaisuudesta torstaina 13.6.
Yli tuhat ammattilaista aloittanut psykososiaalisten hoitojen koulutukset Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan hyvinvointialueilla
Länsi-Suomen koordinaatiohanke ja Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeet toivat hyvinvointialueille kahden vuoden aikana useita lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveys- ja päihdeoireiden tunnistamiseen ja hoitoon tarkoitettuja…
Liikuntaneuvonta
Arki on täynnä vaatimuksia ja liikkuakin pitäisi enemmän. Mutta kun ei ehdi, eikä liikunta ole se oma juttu. Kuulostaako tutulta? Liikuntaneuvonnassa saat asiantuntijan mukaan muutokseen. Hänen avullaan saat liikkumisen aloittamisesta sinun elämääsi sopivaa, innostavaa ja helposti…