Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen toiminta
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Vasso kuuluu koko maan kattavaan osaamiskeskusten verkostoon. Toimintaa säätelevät laki ja asetus osaamiskeskustoiminnasta. Sosiaalialan osaamiskeskuksen perustoiminnan rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen päätökset 26.9.2023
Aluehallitus muutti talousarvioraamia, hyväksyi pelastustoimen palvelutasopäätöksen ja järjestöavustusten myöntämisen periaatteet.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen avustukset vuodelle 2024
Varhan toiminta- ja kumppanuusavustukset vuodelle 2024 tulevat järjestöjen haettavaksi. Avustusten haku aukeaa sunnuntaina 1.10.23 klo 9.00 ja sulkeutuu tiistaina 31.10. klo 16.00.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston päätökset 24.5.2023
Hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen kertoi aluevaltuustolle, että toiminnan vakiinnuttaminen ja uudistaminen edellyttävät asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen, päätöksenteon nopeuttamista ja kärsivällisyyttä. Aluevaltuusto hyväksyi myös lisälainanottovaltuuksien haun…
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston päätökset 15.2.2023
Aluevaltuusto sai uuden varapuheenjohtajan ja selvityksen palvelustrategian valmistelun käynnistymisestä.
AKT:n lakon vaikutukset Varsinais-Suomen hyvinvointialueella
Turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät lähetykset on rajattu lakon ulkopuolelle ja ne pyritään toimittamaan perille normaalissa aikataulussa. Viiveisiin on kuitenkin hyvä varautua. Koska lakko viivästyttää postin kulkua, kannattaa esimerkiksi hakemukset lähettää Varhalle mahdollisuuksien…
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen päätökset 21.3.2023
Viime viikolla valmisteluun palautettu esitys vanhusten tehostetun palveluasumisen dynaamisen hankintajärjestelmän hintojen tarkistamisesta käsiteltiin Varsinais-Suomen aluehallituksessa tiistaina.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen päätökset 7.3.2023
Aluehallitus juhli tiistaina ensimmäistä toimintavuoden täyttymistä nyyttikesteillä. Virkajohdon antaman tilannekatsauksen ja ajankohtaisten selvitysten jälkeen aluehallitus käsitteli oikaisuvaatimuksia ja sai vastauksen kaksikielisyyttä käsitelleeseen valtuustoaloitteeseen.
Varsinais-Suomen aluehallituksen kokouksen päätökset 23.11.2022
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hallitus kokoontui 23.11.2022.
Varsinais-Suomen aluehallituksen kokouksen päätökset 29.11.2022
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hallitus kokoontui 29.11.2022.