Opiskelijan perehdytys
Opiskelijoille järjestetään Varhan sähköinen yleisperehdytys Moodlen kautta. Perehdytys on osa harjoittelua. Tarkemmat ohjeet perehdytyksestä saat harjoitteluyksiköstä.
Työikäisten lautakunta aloitti työskentelyn
Työikäisten valmistelulautakunnan ensimmäinen kokous pidettiin keskiviikkona 24. elokuuta. Aivan kylmiltään työskentelyä ei aloitettu, sillä lautakunnalla oli alkukesällä kaksi seminaaria, joissa lautakunta tutustui ja kävi keskustelua työikäisten valmistelun kokonaisuuden etenemisestä…
Omaishoitajien palkkioiden puhelinpalvelu on suljettu 10.7.−6.8.
Omaishoitajat voivat tarvittaessa olla yhteydessä oman kuntansa omais- tai perhehoidon ohjaajaan.
Meidän tulee turvata ruotsinkielisen vammaispalvelun saatavuus – niin Varsinais-Suomessa kuin sen ulkopuolellakin
Ruotsiksi palvelua tarjoava Expert- och utvecklingscentret (EUC), on nyt osa Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta, mutta kuului aina vuodenvaihteeseen asti Kårkullan kuntayhtymään. Kun ruotsinkielisten vammaispalveluiden kokonaisvaltainen asiantuntijayksikkö siirrettiin entisestä Kårkullan…
Sähköinen asiointi ja lomakkeet
Tälle sivulle kootaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueella käytössä olevat sähköisen asioinnin kanavat sekä asiointikanavat kunnittain (kuntavalikko sivun lopussa). Sivulle on koottu myös hyvinvointialueella käytössä olevat PDF-lomakkeet.
Uni – aivojesi ja hyvinvointisi paras ystävä
Maailman unipäivää vietetään perjantaina 15.3.2024. T-sairaalassa Turussa Tyksin uni- ja hengityskeskuksen henkilökuntaa on kertomassa potilaille, vierailijoille ja henkilökunnalle miten Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varhassa) on kehitetty unihäiriöiden hoitoa ja miten aikuiset…
Arkeen Voimaa on uusin THL:n arvioima toimintamalli
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL on arvioinut valtakunnallisen Arkeen Voimaa -itsehoidon ryhmätoimintamallin. Varsinais-Suomen hyvinvointialueella ArVo on ollut käytössä jo useamman vuoden ajan. Toimintaa on jo 21:ssä alueen kunnassa.