Varhan aluevaltuusto hyväksyi tulevan toimipisteverkon
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto hyväksyi kevään viimeisessä kokouksessaan aluehallituksen esityksen toimipisteverkosta. Varhan alueella tulee jatkossa toimimaan seitsemän sote-keskusta ja 16 sote-asemaa. Valtuusto hyväksyi myös tilikauden 2023 tilinpäätöksen ja…
Seksuaalioikeudet
Seksuaalioikeudet ovat osa yleismaailmallisia ihmisoikeuksia. Seksuaalioikeuksilla tarkoitetaan jokaisen yksilön oikeutta päättää tietoisesti ja itsenäisesti omaan kehoon ja omaan seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista.
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen suuntautuminen on ominaisuus, joka kertoo siitä, kehen ihminen ihastuu, rakastuu, tuntee emotionaalista ja/tai eroottista vetovoimaa. Seksuaalisen suuntautumisen määrittely ei ole aina yksiselitteistä, sillä se tapahtuu sekä tunteiden kohteen että oman sukupuolen perusteella.
Sijaisvanhemmuus eli pitkäaikainen perhehoito
Jos lapsen kodin olosuhteet tai lapsen oma käytös uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen kasvua ja kehitystä, lapsi voidaan ottaa huostaan ja sijoittaa kodin ulkopuolelle. Lapsi asuu sijaisperheessä toistaiseksi ja pitää säännöllisesti yhteyttä läheisiinsä sijoituksen aikana.
Sote-keskuspalveluiden palveluverkko
Palveluverkko on Varhan suunnitelma siitä, miten sote-palveluita tuotetaan jatkossa Varsinais-Suomen alueella ja missä Varhan palvelupaikat jatkossa sijaitsevat. Kevään 2024 aikana päätöksentekoon etenee sote-keskuspalveluiden palveluverkkosuunnitelma.
Neuvolapalvelut
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Vasso)
Varhan ensimmäinen työhyvinvointikysely valmistui
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella toteutettiin loka-marraskuussa 2023 ensimmäinen laajempi työhyvinvointikysely. Tuloksista selviää, että henkilöstön mielestä Varhan vahvuuksia ovat hyvä yhteistyö, toimiva tiedonkulku työyhteisöissä sekä oman esihenkilön oikeudenmukainen toiminta.
Tutkimuksen taloussuunnittelu ja laskutus Varhassa
Varhassa tutkija vastaa yrityslähtöisten tutkimusten budjetoinnista ja laskutuspyyntöihin tarvittavan materiaalin toimittamisesta Varhan laskentapalveluihin.