Akavan 6.2.2024 järjestämän ulosmarssin vaikutukset Varhan palveluihin
Akavalaiset ammattiliitot ovat ilmoittaneet järjestävänsä tiistaina 6.2. klo 14 - 16 ulosmarsseja pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella sekä osin muilla paikkakunnilla. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian ilmoituksen mukaan ulosmarssi koskee sen…
Sosiaalityön opiskelijoiden harjoitteluhaun pilotoinnissa onnistuttiin hienosti
Sosiaalityötä opiskelevien harjoitteluhaun uudistusta lähdettiin suunnittelemaan tilanteessa, jossa opiskelijat kyselivät ympäri vuoden harjoittelumahdollisuuksista suoraan yksiköistä. Harjoitteluun saatettiin valita ensimmäinen yksikköön soittanut opiskelija. Tulevaisuudessa Varhan…
Paras tapa ehkäistä lintuinfluenssatartuntoja on välttää kosketusta sairaisiin tai kuolleisiin eläimiin
Euroopassa on todettu laajoja korkeapatogeenisen lintuinfluenssaviruksen aiheuttamia epidemioita linnuilla vuodesta 2020 alkaen. Suomessa tapausmäärät linnuilla ovat aiemmin pysyneet pieninä, kunnes vuonna 2023 todettiin useita luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemia sekä varmistettuja…
Kysely: Nuorten mielestä ehkäisyn maksullisuus heikentäisi varsinaissuomalaisten nuorten seksuaaliterveyttä
Varsinaissuomalaisille nuorille teetettiin keväällä seksuaaliterveydestä kysely, jonka tulokset on nyt purettu. Vastausten perusteella nuorten seksitaudeilta suojautuminen ja ehkäisy heikkenisivät merkittävästi, mikäli ehkäisy olisi kohta vuoden kestäneen maksuttoman ehkäisyn kokeilun…
Syrjivät ja eriarvoisuutta tuottavat rakenteet näkyviksi, ihminen nähtävä osana ympäristöään
Torstainen iltapäivä avasi silmiä ja toi mahdollisuuksia monenlaiselle uudelle yhteistyölle sosiaalityön kentällä. Rakenteellisen sosiaalityön seminaarissa inhimillinen lähestymistapa ja kokemuskumppanuus saivat ansaitsemansa arvon.
Perhekeskukset käyntiin Varsinais-Suomessa
Sami Luoto kertoo perhekeskuksen koostuvan kolmesta elementistä: verkostomaisesta, fyysisestä ja sähköisestä perhekeskuksesta.
Tyks-sairaalapalvelut
Pelastuspalvelut
Koronakoordinaatioryhmä päätti toimintansa rauhalliseen tautitilanteeseen
Varsinais-Suomen koronatilannetta koordinoinut ryhmä lopetti toimintansa. Kolme tautiepidemiaa on yhä liikkeellä, mutta niiden esiintyvyys on laantunut.
Maksuttoman ehkäisyn kokeilu alle 25-vuotiaille koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle
Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushankkeen maksuttoman ehkäisyn projektin myötä aletaan kehittää ehkäisyn saatavuutta ja seksuaaliterveyden edistämisen palveluita nuorille koko hyvinvointialueella. Maksuton ehkäisy tulee mahdolliseksi kaikille alle 25-vuotiaille…